Skip to content

Järjestyksenvalvontakoulutukset

Järjestyksenvalvojakoulutukset sopivat niille, jotka haluavat työskennellä erilaisissa tapahtumissa, ravintoloissa tai muissa ympäristöissä, joihin asetetaan järjestystä valvovia henkilöitä.

Yhteistyössä Koulutus Juha Kankkusen kanssa järjestettävissä koulutuksissa koulutusvastuu on järjestyksenvalvoja- ja voimankäyttökouluttaja Juha Kankkusella. Juhalla on pitkä kokemus poliisin kenttätyöstä ja päällystötyöskentelystä turvallisuusalan valvontayksiköstä. Turvallisuusala on tullut hänelle tutuksi niin kouluttajan, opettajan, kuin käytännön työn kautta. Voimankäytön kouluttamiseen antaa vahvan taustan poliisin itsepuolustuskouluttajana toimiminen, sekä pitkä toiminta itsepuolustuksen parissa myös vapaa-ajalla. Kouluttajana Juha on erittäin maanläheinen ja vankan kokemuksen myötä tullut kokemus välittyy kuulijoille erittäin antoisina koulutuskokemuksina.

Peruskurssilla opit perusteet työstä ja sen taustalla olevista lainkohdista. Peruskurssilla tehdään myös käytännön harjoitteita esimerkiksi henkilön tarkastuksiin ja voimankäyttöön liittyen. Koulutukseen kuuluu myös ensiavun ja pelastustoimen osalueet.

Järjestyksenvalvojan kertauskurssilla voit käydä päivittämässä osaamistasi ja sen jälkeen voit anoa poliisilta järjestyksenvalvojakortillesi lisää voimassaoloaikaa.

Järjestämme myös voimankäyttökoulutuksia tarvittaessa. 

Koulutukset noudattavat tarkoin sisäministeriön vaatimuksia.
Tiedustelut juha@juhakankkunen.fi

Kouluttajanne Juha Kankkunen


Yhteistyössä Koulutus Juha Kankkusen kanssa järjestettävissä koulutuksissa koulutusvastuu on järjestyksenvalvoja- ja voimankäyttökouluttaja Juha Kankkusella. Juhalla on pitkä kokemus poliisin kenttätyöstä ja päällystötyöskentelystä turvallisuusalan valvontayksiköstä. Turvallisuusala on tullut hänelle tutuksi niin kouluttajan, opettajan, kuin käytännön työn kautta. Voimankäytön kouluttamiseen antaa vahvan taustan poliisin itsepuolustuskouluttajana toimiminen, sekä pitkä toiminta itsepuolustuksen parissa myös vapaa-ajalla. Kouluttajana Juha on erittäin maanläheinen ja vankan kokemuksen myötä tullut kokemus välittyy kuulijoille erittäin antoisina koulutuskokemuksina.
 

Tulevat järjestyksenvalvojakoulutukset

Järjestyksenvalvojan peruskurssi Kuopiossa Hinta 220€ sisältäen materiaalin. Satunnaisia paikkoja vielä vapaana. 100% läsnäolo kurssilla. Paikka Puikkarintie 41, Kuopion ravirata / koulutustila Lisätiedot ja pikaiset ilmoittautumiset juha@juhakankkunen.fi
  1. ti 7.2 kello 17.00-21.00 (5 oppituntia)
  2. ke 8.2 kello 17.00-21.00  (5 oppituntia)
  3. to 9.2 kello 17.00-21.00  (5 oppituntia)
  4. la 11.2 kello 8.30-15.30 (6 oppituntia VOIMANKÄYTTÖÄ ja 2 oppituntia luentoja)
  5. ke 15.2 kello  17.00-21.00 (5 oppituntia)
  6. to 16.2 kello  17.00-21.00 (5 oppituntia  AS1-koulutus)
  7. ma 20.2 kello  17.00-21.00 (5 oppituntia EA-koulutus)
  8. ti 21.2 kello  17.00-21.00 (5 oppituntia + loppukoe)
Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus Kuopiossa ma 13.2.- ti 14.2. klo 17-20.30 Hinta 100 € + 20 € (materiaalimaksu) = 120 € Paikka: Hotelli Isovalkeinen Kuopio
Ilmoittautumiset ja lisätiedot juha@juhakankkunen.fi